Säiden synkkien

armoilla

vavahtelee harmaa honka

oksat taipuu

kouristuksiin

pinta kuiva halkeilee.

Tietää hyvin

tuomionsa

kaatua on aika mun.

Muistaa sentään

loiston päivät

jotka suruksensa

taakse jäivät.

Ajat

pihkantuoksuisen nuoruuden

jolloin saattoi

humaltua

kevätmahlan hurmokseen.

Yks on askel

hällä vielä

harmajaiseen muutokseen.