Happosateiden vaikutuksia

Villiintynyt Puuntuhoaja- (Mahoganys ligvidis) joukkio iski noin kuukausi sitten tiistaina iltapäivällä teroitetut hampaansa Hra Paavo T. Mäntysen puusepänliikkeeseen aiheuttaen runsaasti huomattavia aineellisia vahinkoja sekä vähemmässä määrin huomaamattomia aineettomia tuhoja, joista kaikista puuseppä Mäntynen oikeutetusti mutta turhaan on yrittänyt saada korvausta vakuutusyhtiöltä. Syy siihen, ettei tietoa aiemmin ole päästetty julkisuuteen lienee se, ettei paikalle haluttu houkutella enempää kutsumattomia ruokailijoita.

Poliisikuulustelupöytäkirjojen ja kylän juoruämmien kertoman mukaan tapahtumien kulku oli ollut seuraava.

Helteisen kesäpäivän johdosta puuseppä Mäntynen oli jo aamuvarhaisella avannut verstaansa suuret pariovet, joista päivän kuluessa oli levinnyt lähitienoolle vastatyöstetyn koivun ja männyn huumaava tuoksu. Suotuisan pohjoistuulen siivittämänä tuoksu oli leijaillut niiden epälukuisten Puuntuhoajien herkkiin sieraimiin, jotka pääkaupunkiseudun happosateiden runtelemien puiden sairastuttamina olivat matkalla Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan etsimään puhtaampaa purtavaa.

Hetken joukkio oli ollut aivan sekaisin säntäillen kuka minnekin hotkaisten erehdyksessä parikymmentä metriä maanviljelysneuvos Muttisen riukuaitaa ennenkuin järkytyksestä (Muttisen aitahan on tunnetusti paikkakuntamme mädäntynein) toivuttuaan ja aidankappaleita oksennellen olivat systemaattisesti alkaneet etsiä tuoksun lähdettä. Vatsat kurnien olivat sitten vihdoin löytäneet puuseppä Mäntysen verstaan, jossa juuri ollut tekeillä valikoima surkeita kotimaisia pakkilaatikoita.

Pitkät tovit oli joukkio joutunut kieli pitkällään katselemaan avoimista ovista puhtoisina hohteleviin lautapinoihin ennenkuin tilaisuus oli koittanut ja "vellikello" kilahtanut. Tasan kahdelta oli koneet pysäytetty ja Mäntynen duunareineen oli vetäytynyt kyseenalaisesti ansaitulle (kunnan verojohtajan mielipide) kahvitauolle. Siinä samassa oli Lounais-Suomen johtavan psykiatrisen sairaalan henkilökunnan mukaan sekopäiseksi muuttunut joukkio rynnännyt maanisesti sisään ryhtyen muitta mutkitta pistelemään puuseppä Mäntysen lautoja poskeensa. Mäntysen & duunareiden pahaa aavistamatta syödessä voileipiään ja juodessa kahviaan olikin ménu verstaan puolella vallan toisenlainen. Siellä menivät männyt ja kuuset, koivut ja lepät että rouskutus kuului. Vaan teakkiin eivät tuholaiset koskeneet, vaan vihjaisivat myöhemmin seremoniamestarille elikkä Hra Mäntyselle sen olevan liian rasvaista vaikuttaen haitallisesti kolesteroliarvoihin.

Näky, joka puuseppä Mäntysen & duunareiden silmien eteen avautui heidän palatessaan lakisääteiseltä verstaan puolelle oli kaamea. Pitkin poikin laajan verstaan lattiaa makaili vatsat pystyssä epälukuisa joukko suurehkon kollikissan kokoisia tuholaisia hampaitaan kaivellen ja aika ajoin nautinnollisesti röyhtäisten. Yksi kuorsasi tyytyväisenä ja kylläisenä höyläpenkillä ja pari löhöili sirkkelipöydällä päätellen juuri ateriaansa. Vaan puuta ei näkynyt missään lukuunottamatta edellä mainittuja teaklankkuja sekä muutamaa koivulaudan pätkää, joissa oli silmin (kuinkas muuten) havaittavaa sinistymää eivätkä niinmuodoin kelvanneet tuholaisillekaan.

Tuhon nähdessään puuseppä Mäntyseltä paloivat vielä päreetkin, joka havaittiin korvista nousevana savuna ja hän alkoi hurjistuneena ulvoa kuin preeriasusi kiimassa, jonka kuullessaan Puuntuhoajat sekä lähiseudun kaikki muutkin elolliset kaikkosivat kauhuissaan hiljaisemmille metsästysmaille hännät koipien välissä. Puuseppä Mäntynen toimitettiin sekavassa mielentilassa hoitoon, jossa henkilökunta oli kuin puulla päähän lyötyjä (eli aivan normaalissa mielentilassaan) kuullessaan tarinan.

Sen koommin ei Puuntuhoajia olekaan paikkakunnallamme näkynyt, ellei mukaan lasketa puuseppä Mäntysen duunareita, jotka sillä alalla ovatkin aivan oma lukunsa.